Itsetunnon ja kirjoittamisen yhteys
Olen halunnut kirjoittaa tästä
aiheesta jo pitkään, koska se on asia joka vaikuttaa elämääni niin paljon. Se
asia on huono itsetunto. Niin pitkälle kuin muistan, olen aina ollut hirveän
epävarma itsestäni. En ole varma mistä se epävarmuus on peräisin. Luulen sen
olevan monien eri asioiden summa. Olen oikeastaan aina tuntenut itseni
keskinkertaiseksi, jos sellaiseksikaan. Olen ollut epävarma ulkonäöstäni,
luonteen piirteistäni, taidoistani. Sanalla sanoen kaikesta. Minun on hyvin
vaikea löytää, tai keksiä itsestäni mitään hyviä puolia. On vaikea keksiä
asioita joissa olen hyvä, joissa olen taitava. Vertaan itseäni koko ajan
muihin, ja se on turruttavaa ja väsyttävää. Usein teeskentelen olevani varmempi
kuin olen.
Eräs asia, jossa olen aina
ajatellut olevani hyvä, on kirjoittaminen. Tosin on kausia, jolloin tunnen,
etten osaa sitäkään. En ole koskaan oikein jaksanut keskittyä kielioppiin, ja
virheettömän tekstin rakentamiseen, ellei ole ollut aivan pakko. Olen kuitenkin
aina tiedostanut, että juuri tekstieni hiomiseen minun tulisi keskittyä. Häpeän
sitä, että blogini on usein täynnä typoja, yhdyssanavirheitä, ja huonoa
kieltä. Minun on kuitenkin vaikea tehdä
parannuksia siinä suhteessa. En tykkää lukea tekstejäni uudestaan, koska koen,
etten siltikään osaisi kirjoittaa aivan puhtaasti kieliopillisesti oikein.
Joskus haaveilin tekeväni
kirjoittamisesta ammattini. En kuitenkaan koe enää olevani tarpeeksi hyvä
kirjoittamaan, jotta se olisi mahdollista. Silti salaa haaveilen, että joskus
kirjoittaisin kirjan. Huono itsetunto tulee kuitenkin siinäkin tielle. Se tekee
vaikeaa edes yrittämisestä. En uskalla yrittää parantaa tekstejäni, ja
kehittyä. Pelkään nimittäin että minulla ei ole sitä, mitä kirjoittamisella
menestymiseen tarvittaisiin. En osaa kirjoittaa mielestäni tarpeeksi
värikkäästi, enkä tarpeeksi oikeaoppista kieltä.
Osittain tiedostan että alamäki
kirjoittamisen suhteen alkoi lukiossa. Olin yläasteella aikoinaan ysin oppilas
äidinkielessä. Luulin oikeasti olevani siinä hyvä. Lukiossa sain kuitenkin
kuulla, että kielioppivirheeni ovat hyvien ajatusteni tiellä. Kirjoitusten
jälkeen opettaja suuttui minulle, koska hänen mielestään olisin voinut saada
eximian, jos olisin vain petrannut kunnolla (sillä ensimmäisen vuoden jälkeen
olin käyttänyt tekstieni hiomiseen aikaa enemmän kuin koskaan, ja tietoisesti
pyrkinyt parantamaan niiden laatua). Minä olin kuitenkin tehnyt hänen mukaansa ”taas
ne samat virheet, kuin aina ennenkin”.
Opettaja pelotteli minua sillä, että tulokseni laskisivat YTL:ässä hänen
varovaisesti antamasta magnasta vieläkin alemmaksi. Koko kevään aina
lopullisiin tuloksiin asti pelkäsin, että en saisi magnaakaan. Se sieltä
kuitenkin tuli, onneksi.
Tähän tapahtumaan asti olin
haaveillut toimittajan ammatista. Olin jopa hakenut Tampereen yliopistoon
lukemaan tiedotusoppia. Kirjoitusten jälkeen minulle kuitenkin tuli sellainen
olo, etten ollut tarpeeksi hyvä. Heitin pääsykokeeseen lukemisen läskiksi, enkä
lukenut juuri ollenkaan. Kuten arvata saattaa, en päässyt sisään kouluun.
Masennuin, ja päätin vaihtaa alaa. Silloin elämääni tuli uusi tavoite.
Historian opiskelu, ja haaveet opettajuudesta. Haave on nyt toteutumassa, ja
olen onnellinen siitä.
Kirjoittaminen on kuitenkin
edelleen lähellä sydäntäni. Siksi blogin pitämisestä on tullut minulle erittäin
tärkeää. Se on henkireikäni. Edelleenkin minun kirjoittamisessani on virheitä.
Ne virheet ovat asia, joista haluan
eroon. Mielessäni kuitenkin kaikuu, kenties alitajuisesti, ne opettajani
lauseet ”…no ne samat virheet kuin aina
ennenkin”. Ehkä siksi en uskalla, enkä
aina jaksa oikolukea tekstejäni. Siksi ne, paradoksaalista kyllä, ovat
edelleenkin ajoittain täynnä kirjoitusvirheitä, eivätkä aina rakennu aivan niin
kuin pitäisi. Pelkään virheitä, ja niiden kohtaamista niin paljon, etten
uskalla oikolukea tekstejäni. Se on hölmöä, todella hölmöä. Tämä siksi, koska
tiedän että kirjoittamisessa tulee paremmaksi vain harjoittelemalla, ja
tekstejä muokkaamalla. Se etten uskalla aina tarkastaa tekstejäni taas johtuu
siitä, mitä kirjoitin tuolla alussa. Huonosta itsetunnosta. Virheiden pelosta.
Edelleenkin se on hölmöä, koska tuotosteni uudelleen korjaaminen todella auttaisi niihin
virheisiin.
Tähän tekstiin sain innoituksen
erään lukijan antamasta rakentavasta kritiikistä keittiöpostaukseni
kommenttiboxiin. Keittiöpostaukseen,
joka oli kiireessä tehty, ja sisälsi paljon virheitä. Se ei ollut paras
tekstini. Aluksi olin hieman surullinen, en loukkaantunut, mutta surullinen siitä,
että en ole luonnostani täydellinen kirjoittaja. En pysty tuottamaan
virheetöntä tekstiä nopeasti ja tarkistamatta sitä. Sitten tajusin, ettei minun
tarvitsekaan. Minun pitää vain käyttää enemmän aikaa tekstieni hiomiseen.
Minä en kirjoita täydellistä
kieltä, vaikka pyrkimys siihen olisi toki järkevää. Tai muotoilenpa toisin. Ei
tekstin tarvitse olla täydellistä, vaikka siihen voikin pyrkiä. Mutta
lukijoiden, ja oman itsenikin hyväksi minun pitäisi pyrkiä tekstiin, jossa
olisi vähemmän virheitä. Sille en voi mitään, etten aina osaa kirjoittaa
täydellistä kieltä, mutta voin aina pyrkiä kirjoittamaan mahdollisimman
virheetöntä tekstiä. Niinpä tästä lähtien aion kiinnittää tekstien laatuun
enemmän huomiota. Se olkoon uuden vuoden lupaukseni tämän blogin osalta ;)
Hieno teksti! Mielestäni sisällöllisesti sinun kirjoituksesi ovat aina sellaisia, että niitä on mukava lukea. Virheet vaikuttavat enemmän sellaisilta kiireessä kirjoitetuilta huolimattomuusvirheiltä. Niitä tulee kaikille, ja ne bongaa nopeahkollakin oikolukemisella. Hyvä, että tiedostat sen, ettei virheitä pitäisi pelätä. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että tuollainen opettajalta saatu hieman lannistava palaute "herkässä nuoruudessa" voi jäädä kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa. Itse sain aikoinaan autokoulun opettajalta sellaista palautetta, että en tulisi koskaan oppimaan hyväksi kuskiksi. Sen takia en myöskään uskaltanut autokoulun jälkeen ajaa juuri ollenkaan, ja olen vasta nyt, monen vuoden jälkeen, alkanut "opetella" ajamista uudelleen ja saanut siihen edes jonkinlaista varmuutta, pikkuhiljaa. Tsemppiä pelkojen voittamiseen ja itsevarmuuden kehittämiseen! :)
VastaaPoistaKiitos :) se on kyllä itsekin hyvä muistaa miten paljon opettajan sanomiset voi vaikuttaa ettei tee samaa karhunpalvelusta sitten omille oppilailleen. Kyllä se on vaan niin kokemus ja harjoittelu auttaa monessa asiassa ;)
VastaaPoistaKiinnostava teksti. Moni meistä painiskelee lapsuuden tai nuoruuden kipeiden kokemusten (esim. kiusaaminen) ja itseluottamus-ongelmien kanssa, niin myös minä ajoittain. Mielestäni olet hyvä kirjoittaja bloginkin perusteella.
VastaaPoistaJos jotain voisin toivoa, se olisi hiukan pienempi fontti :) Koska tämä näyttää minusta helpommin luettavalta kun painan ctrl ja -. Eli kun pienennän sitä pari kertaa. :) Silloin katse kulkee nopeasti tekstiriveillä. Toki tää on monelle bloggaajalle ongelmallista, kun kuvat haluamme lisätä isoina mutta teksti levenee sitten vaikeasti luettavaksi. :S Olen itse yrittänyt löytää jonkinlaisen kultaisen keskitien ja yrittänyt pitää tekstit helposti luettavina.
Mutta oikein hyvää joulun odotusta sinulle ja tsemppiä opintoihin! :)
Kiitos kommentistasi :) Mukava huomata, että teksteistäni tykätään myös välillä. Juu, pitää tuota fonttiasiaa katsella. Itse olen hirveän huono käyttämään bloggerin muokkaustoimintoja niin, että saisin kaiken fontista lähtien järjestykseen. Tässäkin pitänee vielä harjoitella vain lisää ;)
Poista