Mitä tapahtui vuonna 2013 (kysely)
Nyt kun on uuden vuoden ensimmäinen päivä, niin ajattelin vielä muistella kulunutta vuotta 2013. Löysin tämmöisen kyselyn, joka kiertää aina välillä blogimaailmassa ja päätin tämän sitten totetuttaa. Mitä siis kuului vuoteen 2013? Seuraavan bloggauksen yritän tehdä sitten jossain muussa muodossa kuin kyselynä :D Nyt kuitenkin itse asiaan.
Vuosi 2013:
IHMISSUHTEET:
1.
Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden
aikana?
Enpä
juurikaan. Uusia ihmisiä olen tavannut mutta ystävyyden muodostaminen vie
yleensä hieman enemmän aikaa.
2.
Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole
ennen tehnyt?
Jaa-a..ollut
scifestissä mukana ensimmäistä (jaa luultavasti viimeistä ) kertaa. Ensimmäinen
messukokemus siis. :D Nähnyt
Nightwishin ekaa kertaa myös. Mitään muuta ei nyt tule mieleen. No sain tuossa
ensimmäisen kummitytön J
3.
Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Juu,
saman ihmisen kanssa kuin esimerkiksi muutamana viime vuotena.
4.
Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Kesällä
tapahtui pari kivaa matkaa, ja ilosaaressa oli kivaa. Kummitytön ristiäiset
tuossa sunnuntaina oli myös erittäin kivat. Paras muisto on ehkä se tunne, kun
opetusharjoittelut oli toukokuussa viimein kaikki ohi. Voi sitä helpotuksen
määrää silloin ;)
MINÄ:
1.
Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden
aikana?
Olen
ehkä saanut rohkeutta vähän lisää. En tiedä onko juuri mikään muu muuttunut.
2.
Oletko lihonut?
Valitettavasti
joo L
3.
Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän
vuoden aikana?
En
ole.
4.
Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden
aikana?
En
ole ollut yksin leffassa. Itse asiassa en ole tainnut koskaan olla yksin elokuvissa.
5.
Oletko ottanut tatuointia/lävistystä
viimeisen vuoden aikana?
En.
Tatuointi voisi ollakkin ihan kiva. Jos en vain olisi niin neulakammoinen :D
RANDOM:
1.
Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Veljen
tyttöystävän koira <3 Sori kaikki ihmiset. Ette yllä ihan tälle tasolle ;)
Jos ihmisistä pitäisi myös valita joku, niin kyllä se olisi pieni kummityttöni <3 Samasta perheestä kuin
koirakin ;)
2.
Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
Minulla
oli vain tavoitteita, ei lupauksia. Tavoitteet vähän kusi, vaikka yritys oli
hyvä. Jospa tulevana vuonna onnistuisivat paremmin.
3.
Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei
varsinaisesti vaikka sukuun tulikin uusi vauva :) En vain osaa sanoa olenko
vielä varsinaisesti läheinen synnyttäneen osapuolen kanssa :D
4.
Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei
kuollut. Onneksi!
5.
Missä maissa kävit?
Pysyin
edelleen Suomessa L
6.
Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka
ei onnistunut vuonna 2013?
No
haluaisin montakin asiaa, kuten esimerkiksi valmistua viimein yliopistosta!
Olisi kiva myös viimein saada paino laskuun ja päästä lähemmäksi
normaalipainoa. Haluaisin myös olla positiivisempi, ja olla parempi
tyttöystävä, tytär, ystävä, sisko, kummitäti jne.
7.
Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta
2013?
No
joulu varmaan, ja sitten tietenkin 29.12 kun pääsin pienen veljentyttöni
kummiksi <3
8.
Mikä oli vuoden 2013 suurin onnistuminen?
Se
että selvisin hengissä viimeisistä opetusharjoituksista, ja sain viimein
montakin sivuainekokonaisuutta kiinni ;)
9.
…ja suurin epäonnistuminen?
No
vähän surettaa se, ettei suuret suunnitelmani valmistua tämän vuoden puolella
onnistuneetkaan
10. Kärsitkö
vammoista?
En
mistään sen suuremmasta kuin avautuneesta polvesta :D
11. Mikä
oli paras asia, jonka ostit?
Jaa-a,
enpä tiedä.
12. Kenen
käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Ei
nyt kenenkään erityisesto
13. Kenen
käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Kyllä
se on niin, että eniten ahdistusta herättää aina ihan vain se oma
käyttäytyminen J
14. Mihin
käytit suurimman osan rahoistasi?
En
ole laskeskellut
15. Mistä
innostuit eniten?
Blogi
sai ainakin nyt syksyllä hieman enemmän potkua alleen, joten kai mie innostuin
ainakin siitä. Kasvatustieteen opinnot ja harjoittelut toivat uutta intomieltä
tulevan ammattini suhteen. Innostuin myös lukemaan taas enemmän.
16. Vuoden
2013 ihmiset:
Jaa-a,
mitä tämä nyt sitten tarkoittaa? Kaikki elämässäni olevat ihmiset ovat tärkeitä
joka vuosi.
17. Verrattuna
tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
En
tiedä. Luultavasti molempia yhtä paljon
18. Lihavampi vai laihempi?
Valitettavasti lihavampi
19. Rikkaampi vai köyhempi?
En sen köyhempi kuin
rikkaampikaan
20. Mitä olisit toivonut
tekeväsi enemmän?
No ainakin sitä, että olisi
opiskellut enemmän. Ylipäätänsä
21. …entä vähemmän?
Olisi ollut kiva stressata
ja murehtia vähemmän.
22. Miten vietit joulun?
Iso-siskon perheen luona
yhdessä äitiliini kanssa
23. Jos voisit mennä ajassa
taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En niin mitään
24. Rakastuitko vuonna 2013?
No en rakastunut mutta
rakastin, ja rakastan edelleen tuota Timo-nallea!
25. Kuinka monta yhden illan
juttua sinulla oli?
Ei yhtään
26. Mikä oli mieluisin
tv-sarja, jota seurasit?
Game of Thrones, Doctor Who , ja How I Met Your Mother
27. Vihaatko tällä hetkellä
ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Oon tullut niin vanhaksi,
etten jaksa vihata ketään
28. Mikä oli paras lukemasi
kirja?
29. …entä musiikillinen
löytö?
Vain elämää sarjan kakkoskausi
oli yllättävän hyvä. Etenkin Pauli Hanhiniemi siinä.
30. Mitä halusit ja sait?
No kai mie halusin (pidemmän
aika jo tosin) toisen kummilapsen saada. Ja sen sain <3 Sain myös
materiaalisia asioita, kuten muutaman Gilmoren Tyttöjen kauden, Singstarin pleikkarille,
hienon historiallisen Atlaksen ja vaikka mitä muuta kivaa.
31. Mitä halusit, muttet
saanut?
Maisterin papereita.
Lähinnä…
32. Mikä oli vuoden
suosikkielokuvasi?
Les Miserables.
33. Mitä teit
syntymäpäivänäsi?
Söin synttäriyllärini J
34. Ketä kaipasit?
Isiä ja ukkia, jotka ovat
pari/muutama vuosi sitten siirtyneet pilvien päälle L
35. Mikä tai kuka sai sinut
pysymään järjissäsi?
Ei kukaan. Mie en oo ollut
järjissäni enää vuosikausiin, jos ikinä ;)
Kommentit
Lähetä kommentti