Bloggaajan ajatuksia blogista: vuosikooste 2013

Katsoin juuri äsken, kuinka monta postausta olen tehnyt vuonna 2013, ja yllätyin. Olen kirjoittanut ja julkaissut peräti 132 tekstiä. Se on enemmän kuin kahtena edellisenä vuotena yhteensä. Nyt alkaa siis tuntua, että olen päässyt viimein vauhtiinn. Nyt onkin hyvä miettiä sitä, mitä blogille on tänä aikana tapahtunut. Intoa minulla on ainakin ollut paljon enemmän. Etenkin kesän ja syksyn aikan blogi alkoi saada jälleen lisää sisältöä. Asukuvista tuli myös osa kokonaisuuttaa, kun rohkaistuin jälleen asujani kuvailemaan.  Siksipä olenkin nyt kerännyt tähän postaukseen kaikki asukuvat vuodelta 2013. 

 































Asuja onkin näemmä tullut kuvattua aikamoinen määrä. Siitä lähtien kun laitoin Timon asukuvia kuvailemaan, niin ne ovat parantuneet. Nyt on helpompi katsoa, mihin haluan omaa tyyliäni alkaa viemään. Asukuvat ovat tulleetkin jäädäkseen, vaikka minulla ei olekaan varaa päivittää vaatekaappiani kovin usein. ;)

Blogissa on toki ollut muutakin juttua, kuin vain vaatetusta ja tyyliasioita. Minä en osaisi kirjoittaa pelkästään yhdestä asiasta, ja jotenkin tällainen sekametelisoppa sopii minulle. Haluaisin kehittää blogia toki vielä lisääkin, ja ehkä selkeyttääkin aihepiirejä. Suppea tästä blogista ei kuitenkaan koskaan tule. Tämä kertoo nimensäkin mukaisesti minun elämästäni. 

Parasta vuodessa 2013 on tämän blogin osalta kuitenkin ollut se, että olen viimein alkanut saamaan lukijoita. Haluankin kiittää teitä kaikkia, jotka tätä luette ja erityisesti juuri teitä, jotka myös kommentoitte. Olen saanut teistä niin paljon uutta intoa tämän blogin pitämiseen, ja sen avulla tästä on alkanut kehittyä erittäin tärkeä harrastus minulle.

Toivotaan, että vuodesta 2014 tulee vieläkin parempi blogikausi ;) 

Ps. kertokaan ihmeessä, mitkä vuoden 2013 asuista ovat suosikkejanne. Myös postaustoiveita ja ideoita blogin kehittämiseen saa kertoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Bloggaamisen suola