Käynnistysvaikeuksia

Arkiseen elämänrytmiin palaaminen ei ole sujunut vielä kovinkaan hyvin. Tänään sain itseni kyllä ylös jo vähän ennen yhdeksää mutta sitten kahdentoista jälkeen tuli otettua parin tunnin päiväunet. Aaaargh. Ilmeiseseti minun on pakko laatia itselleni se jonkinlainen lukujärjestys, että saan nämä viimeiset opinnot viimein tehtyä. En viitsisi roikottaa niitä enää hirveän pitkään.

Eli seuraavat kuukaudet on omistettu alamman kuvan kaltaiselle käyttäytymiselle. Nenä kiinni kirjoihin ja niin edes päin.



Toivon, että huomenna alkava intensiivinen parin viikon (2 päivää/viikko) luennot antaisivat kaipaamani kickstartin opintoihin. On aika sukeltaa jo ties monenennen kerran Eurooppaoikeuden pariin. Ajattelin, että luennoilla käyminen uudestaan voisi auttaa läpipääsyssä. Tenttikin on jo kahden viikon päästä. 

Me irtisanoimme netflixin vähäksi aikaa, joten sekin toivottavasti auttaa. Pari viikkoa se on vielä auki mutta sitten loppuu. Elättelen toiveita, että sitten kun on enemmän aikaa ja opinnot vaikkapa suoritettu, niin netflixin voi ottaa takaisin. Sinne kun tuli viimein muutama kausi Supernaturaliakin, jota voisi olla kiva seurata.


On mukava käydä välillä luennoilla taas sen takia, että saa syyn pukeutua vähän nätimmin, ja kenties meikatakin aamulla. Itsenäisessä opiskelussa on varjopuolensa. Yksinäinen puurtaminen on välillä vaikeaa, eikä saa tekosyytä edes vaatettaa itseään erilaisin asuin :D  Huomenna saa! Luennot ovat huomenna 12-18 ja keskiviikkona 8-12. sama toistuu ensiviikolla. Sitten se on siinä. Pikakurssi siis :D

Vielä kun saisin gradunkin etenemään. Ensimmäinen luku pitäisi olla kirjoitettuna jo reilun viikon päästä, ja sen alkukin on vasta kuoriutumassa ;) Jospa se tästä, kunan pääsee kunnolla arkeen kiinni.

Tämmöistä kuluu siis tällä hetkellä. Opiskelu puhuttaa ja mietityttää. Yritän kuitenkin keksiä blogiin välillä muutakin kirjoitettavaa. Elämä vain välillä on enemmän täynnä tätä arkistakin arkisempaa puolta. Huvittaisi toisaalta tehdä joskus taas päivä kuvina postaus. Saattaa kuitenkin olla, että sekään ei niin kovin kiinnostava olisi. :D

Postaustoiveta saa esittää! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Bloggaamisen suola