Itkemisestä

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi Suomessa itkeminen ja negatiivisten tunteiden näyttäminen on niin suuri tabu eikä itkuherkkiä ihmisiä ymmärretä. Itkeminen on jotain mitä pitää välttää viimeiseen asti, ja jos siihen ei pysty pitää vähintäänkin mennä piiloon itkemään. Mikä siinä itkemisessä on niin kamalaa?

Minut kasvatettiin, kuten varmasti monet muutkin, periaatteella jonka mukaan itku ei auta markkinoilla. Itkeminen ei ehkä korjaa mitään ongelmia mutta se auttaa päästämään pahat tunteet ulos, sillä on puhdistava vaikutus. Ainakin minulle. Kun pienenä ja nuorena itkin minua verrattiin usein isäni tätiin, joka oli myös kuulemani mukaan ollut herkempi. Itkeminen nähtiin negatiivisena, sitä ei missään nimessä saanut tehdä. Koska se ei auta mitään, koska siinä ei ole järkeä, koska sitä ei haluttu nähdä. Jos minulla oli paha mieli jostain ja itkin minut saatettiin käskeä lopettamaan tai menemään omaan huoneeseeni. Kuulin myös vitsailua siitä, että itkin esimerkiksi Leijonakuningasta katsoessani Mufasann kuollessa.  Toki asiaan vaikutti se,että vanhempani olivat sitä ikäpolvea joka syntyi sotien jälkeen, ja luultavasti heidän ajatuksensa tunteiden näyttämisestä tuli heidän oman kotikasvatuksensa kautta, ken tietää. Ymmärrän miksi he eivät osanneet ehkä suhtautua itkemiseen. Itse olen kuitenkin päättänyt kasvattaa tässä suhteessa tulevat lapseni hieman eri tavalla.

Minulla oli aivan hemmetin hyvä lapsuus, ja minusta kasvatettiin kohtelias ja ystävällinen ihminen, sitä en kiellä. Tämän tunteiden näyttämisen suhteen olen eri mieltä kasvatukseni kanssa. Tottakai itkullakin on hyvä olla jonkinlaiset rajat, että sitä ei jäädä tekemään kaiken muun kustannuksella. Aina pitää myös ottaa tilanne huomioon, ehkä esimerkiksi työpaikalla asiakaspalvelutilanteessa ei kannata alkaa vollottamaan. Silloin sen voi säästää myöhemmäksi jos jostain syystä itkettää. Lähtökohtaisesti itkeminen on kuitenkin mielestäni sallittua, eikä siinä ole mitään hävettävää. 

Jos mietitään aihetta hieman yleisemmin esimerkkejä nousee varmasti monesta eri lähteestä. Itselleni tulee näin äkkiseltään mieleen se, miten erään tv-sarjan facebook-palstalla on käyty viime aikoina keskustelua yhden  hahmon itkuherkkyydestä. Kuinka sen hahmon ainainen itkeminen ja "märinä" on ärsyttävää. Miksi hahmo itkee ja valittaa koko ajan. (ja satuttaa itseään). Olisi kuin mies ja lopettaisi itkemisen. Tässä näkyy mielestäni suomalaisen yhteiskunnan negatiivinen suhtautuminen itkemiseen. Itkeminen nähdään heikkoutena, ja ärsyttävänä. Sitä ei haluta kuulla eikä nähdä.

Mitä heikkoa kuitenkaan on siinä, että osaa näyttää tunteensa, ja osaa päästää ne ulos sisimmästään? Mielestäni on aina parempi itkeä kuin antaa itkettävien asioiden muodostua solmuksi sisimpään. On parempi päästää paha olo ulos kuin jäädä hautomaan sitä pitkäksi aikaa.

Itse olen, kuten aiemmin kirjoitin, ollut aina herkkä itkemään. Nuorempana vielä enemmän. Nykyään itken vähemmän ja huomaan, että minunklin selkärankaani on iskostunut ajatus siitä, että itkun yllättäessä on poistuttava paikalta. Kyyneleet piilotettava, kasvot huuhdeltava jotta punaiset silmät ja turvotus katoaa. Haluaisin kuitenkin päästä tästä tunteesta eroon. Itku on yleensä hetkellinen olotila eikä sitä tarvitse hävetä. 

Minä itken kun ahdistaa. Itken kun olen surullinen. Itken joskus jos minulle sanotaan todella pahasti. Itken kun tv-sarjassa, elokuvassa tai leffassa tapahtuu jotain tunteita herättävää. Itken joskus myös onnesta kun jotain hyvää tapahtuu minulle, läheisilleni tai fiktiivisille hahmoille. Eikä siinä ole mitään vikaa. 

Itkekää jos siltä tuntuu. Se puhdistaa.