Unohtuneita kuvia, ja viikonlopun tunnelmia



Unohtuneita maanantain kuvia parin viikon takaa :D Eli unohunut päivänasu, ja unohtunut päivännassu :D Silloin kun hiukseni olivat vielä vaaleamman punertavanruskeat, ja otsatukka ylikasvanut. : D Huomenna luultavasti maanantain asu ja nassu ovat aivan erilaiset...

Sitten tähän päivään (josta ei valitettavasti ole kuvia). Olen kokenut pientä ahdistusta ja morkkista siitä, etten tänäkään viikonloppuna ole saanut opskeltua, vaikka sitä kovasti tuossa torstaina suunnittelinki n viikonlopun aktiviteetiksi. Olen myös herkutellut nyt viikonlopun aikana useampana päivänä kuin piti...hupsis.

Huomenna olisi tentti, johon en siis ole lukenut kunnolla. Sitten minun kainaloluomeni saavat ennen tenttiä kyytiä jollain oudolla jäädytystekniikalla. Niin ja kansantaloustieteen harkkatehtäviä pitää taas vääntää maanantai-iltana viimetingassa..ei mikään hieno ja ihana viikonalku taaskaan luvassa,vaan paljon kaikkee vähemmän hauskaa. No,tulee ainakin perinteinen maanantai.

Nyt taidan ottaa lasiin Coca-Cola zeroa jäillä, vähän suklaata viereen, ja viettää paheellisesti aikaanin nauttimalla niistä sohvalla. Hyveellinen puoli sitten tuolle suunnitelmalle on se, että yritän nyt siinä sitten vähän lukea siihen huomiseen tenttiin.

Hyvää sunnuntaita kaikille, ja toivottavasti edes teille on tiedossa mukavaa maanantai! ;)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni

Söpö kettutyttö vai femme fatale?