Kaksi eri asua

Tässä postauksessa olisi hieman vartailua tiedossa. Nimittäin kahden eria sun muodossa. Ensin lämpimämmältä ajanjaksolta, eli viime viikon keskiviikolta, ja sitten kylmältä osastolta eri tältä päivältä. Erilaiset asut, vaikka kantaja näyttää noin muuten aivan samalta molemmissa.. :D

Ensin viime viikkoon. Oli vielä mekkokelit, joten päälle tuli tietenkin mekko. Mekko on ostettu kesällä torikirppiksellä. 

(äitini mielestä kyseessä on mummomekko..itse rohkenen olla eri mieltä. :D Tai jos vaikka sellainen onkin, niin omasta mielestäni ihan mukava yksilö.)

Yhdistin mekkoon Lindexin neuleen, ja sukkahousut samasta puljusta. Hyvin tarkenin silloiset aamuluennot noissa vaatteissa. Niin ja vyönä toimi eräs kangaskakaistale, joka kuuluu yhteen toiseen kietaisumekkooni.








Tänään olikin aivan toisenlainen meininki. Pakkasta on jo noin 15 astetta, ja vähän ylikin. Mekolle voi vähäksi aikaa heittää hyvästit. :D Ja housut jalassa mentiin. Kerrospukeutuminenkin oli päivän sana, koska olin menossa kirjastoon lukemaan. Siellä kun on pakkasillakin kuuma, joten paksumpi neule oli hyvä ottaa parin muun paidan päälle, että sen sai sitten lukusalissa riisua aivan rauhassa. 

Tähän asuun kuulu mustat housut (H&M), perustrikoo pienellä kuvioinnilla Vero Modasta, joululahjaksi saamani pöllöteeppari, ja kaiken kruunaava ja lämmittävä kirpparilta hommattu hamppuneule. ;) Kuulitte oikein...hamppua on suurin osa neuleen materiaalista :D Vedän näemmä taas vakavalla ilmeellä.



Kumpi asu hivelee teidän silmäänne enemmän?

Itse en oikein osaa sanoa. Molemmat asut ovat mielestäni yhtälailla kivoja, koska ne kuvastavat tyylini kahtaa eri puolta. Toisaalta tykkään pukeutua hyvinkin naisellisesti, tai tyttömäisestikin joskus. Toisaalta tykkään housutyylistä, ja hassuista printeistä, joita teinit suosivat. Molemmat tapuakset kuvastavat eri luonteenpiirteitänikin. Osaan olla hyvinkin neiti, mutta toisaalta olen myös epäneiti..jos tiedätte mitä tarkoitan. :D 


Sellaista tällä kertaa. Pelkkää vaateasiaa. Seuraavaksi voi tulla vaikka sitten jotain ihan muuta ;)


Kommentit

  1. Juu..se on nätti ja melko lämminkin :D

    VastaaPoista
  2. Housuasu on ehdottomasti nätimpi. Mekko näyttää jotenkin...hmmm...mummomaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa. Mie kyllä ite tykkään mekosta. Ehkä mie oon mummotyylin fani ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni