Noita-akasta melkein prinsessaksi



Minulla oli eilen niin ruma-päivä kuin olla ja voi. Tuntui, että näytän aivan noita-akalta. Tänään päätinkin sitten pitkästä aikaa laittaa oikein kauniin ja pirteän meikin, ja pukeutua nätisti, vaikka olinkin menossa vain kuuntelemaan oikeudenkäyntiä käräjäoikeuteen (kuuluu rikos- ja prosessioikeuden kurssiin). Heti oli paljon nätimpi olo. Jopa niin nätti, että aion pitkästä aikaa jakaa asukuvavi tuoreeltaan. 





Niin se vain musta paita asun pohjana pelastaa pullukan päivän, jolle liiat kurvit ovat viime aikoina olleet taas surun aihe. Samaa tekee myös laittautuminen. Sitä näkee, että voi näyttää ihan nätiltä, vaikka sitä ylipainoa nyt onkin siunaantunut. Vaikka toki haluan vähintään sen parikymmnetä kiloa laihtua, koska en vain ole täysin tyytyväinen nykyiseen olemukseeni. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö voisi arvostaa itseäni jo nytkin. Tämä seikka vain aina välillä unohtuu. 

Nyt on kuitenkin aika siirtyä tästä iänikuisesta aiheesta siihen, mistä koko asua oikeastaan koostuu. Housut ovat ne saman vanhat tammikuussa ostetut jegginssit Seppälästä. Musta t-paita on siskon vanha, joka on ollut minulla pari vuotta jo kaapissa mutta nyt tulin vasta laittaneeksi sen päälle. Vihreä kauluspaita on vanha tuttu kirppislöytö, jota käytelen useimmiten näin auki pidettävänä jakkuna.

Miltäs näyttää? Itse tunsin oloni ainakin ihan nätiksi, Voi kun näitä tällaisia päiviä olisi useammin. :)

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni