Elämäntaparemontista vol. 2


Tätä elämäntaparemonttia on nyt kuukausi takana, oikeastaan kohta kaksi kuukautta, ja nyt sitten iski se motivaation lasku. Se laski eilen kuin lehmänhäntä, ja lasku vain jatkuu. Ehkä kirjoittamalla asian auki tänne blogiin, saan koko homman taas jotain tolkkua, ja sen motivaation kaivettua takaisin edes osittain. 

Kaikkein vaikeinta minulle on rajoittaa herkuttelu vain yhteen päivään viikossa. Viikonloput saattavat mennä herkutellessa. Onneksi olen saanut sitä rajoitettua ja yleensä pystyn siihen yhteen herkkupäivään. Viime viikonloppuna siskon luona herkkuja meni kuitenkin suuhun muinakin päivinä kuin lauantaina.Määrällisesti ei onneksi niin paljoa Perjantaina söin illalla vähän mustikkakukkoa, mikä nyt ei sinällään maata kaada. Lauantaina osasin sanoa ei karkeille kun minulle karkkia tarjottiin. Vaikka se toki olisi ollut vain se yksi karkki. Mehujäitä söin tosin kaksi, ja muutaman letun illalla. Lauantai onkin yleensä se herkkupäiväni ja herkkupäivän herkuiksikin  nuo olivat aika pientä verrattuna johonkin herkkupäivään esimerkiksi viime talvena. Sunnuntain olisi sitten taas pitänyt olla herkuton päivä mutta söin murukingiksen sekä yhden munkin, mikä ei sinällää ole paljoa mutta munkissa toki niitä kaloreita piisaa. 

Koska olen päättänyt olla ottamatta hirveää morkkista lipsahduksista, en ensin ollut mitenkään maassa tämän asia takia. Sitten katselin kuvia tämän kuluneen vuoden ajalta, jossa minäkin oli (siskon valokuva-albumeista), ja näin millainen karmea pontso olen. Voin sanoa että sivuprofiilit minusta eivät ole mairittelevia, eivätkä kuvat joissa istun. Minusta tuntui että olen ällöttävä. Siitä se sitten kai lähti. Epäusko koko projektia kohtaan, kun työnsarkaa on niin paljon. Epäilyksiä siitä, miten voin ikinä onnistua. Ja hirmuinen halu lohduttautua herkuilla (mitä en ole onneksi tehnyt kovinkaan pahasti). 

Häpeissäni myönnän, että minulla on joskus ollut tapana tehdä itselleni kakkutaikinaa pieni määrä ja syödä sitä raakana. Eilen sen himo iski minulle täällä kotona ollessani ja tulin hyvin levottomaksi. Söin kuitenkin vain lähinnä enemmän hapankorppuja ingmaniiri-levitteellä kuin olisi pitänyt. Tänä aamuna se taikinan himo tuli taas...ja olin jo menossa tekemään sitä, kunnes päätin (onneksi) hieman muokata mielihaluani ja tein vain pannari-taikinan ja paistoin itselleni kaksi jenkkipannaria aamupalaksi. Tiedän, että sekään ei ole mikään hyvä vaihtoehto mutta on se sentään parempi kuin kakkutaikina, koska siihen ei tullut esimerkiksi niin paljon sokeria. 

Morkkis ei ole hävinnyt mutta taikinan himo on. Nyt minun pitää vain kerätä itseni ja syödä loppupäivä terveellisesti ja järkevällä tavalla rytmitellen. Tiedän sen, ja pystyn siihen. Silti minuun on jäänyt pieni epäuskon siemen. Olen yrittänyt niin pitkään muuttaa elämäntapojani ja laihtua. Aina välillä olen onnistunut ja laihtunutkin. Vaan sitten kilot ovat tulleet kavereiden kera takaisin. Sama ällöttävyyden tunnekin on tullut takaisin. Miksi olen niin ankara itselleni kun en ole sitä muille? Miksi näen itseni niin karmean näköisenä vaikka en näe muita ylipainoisia ihmisiä sillä tavalla. Miksi minulla loppuu niin usein usko tämän koko homman kanssa? Siinäpä muutama kysymys, ja itsepohdiskelun aihe.

Huh, nyt tuli sitten vähän henkilökohtaisempaa tekstiä taas, ja ilman kuvia. En nyt yhtään jaksa miettiä mitä kuvia tähän tekstiin voisi liittää. Jos joku tämän jaksoi lukea loppuun asti, niin nostan hattua!

Nyt on vain käsiteltävä nämä tunteet taas ja jatkettava eteenpäin taas paremmin. Ehkä se motivaatio ja hyvä fiilis tulee vielä takaisin kun jaksaa sitä kohti pyrkiä vain tarpeeksi hanakasti.

Kommentit

  1. Niin tuttua! Noita on koettu monta, monta kertaa. Ja aino on pieni ylpeydenaihe, jos niistä pääsee yli luovuttamatta.

    Tuli vaan mieleen, että kai syöt tarpeeksi ja säännöllisesti "oikeaa" ruokaa? Nälkäisenä on paha vastustaa herkkuja, kylläisenä paljon helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen syönyt monta terveellistä ateriaa päivässä. :) Herkkuhimoja tulee silti ajoittain koska olen tunnesyöjä. Pitää opetella käsittelemään stressiä ja ongelmia jollain muulla keinoin. Liikunta olisi hyvä keino, sen tiedän mutta en ole nyt parin syyn takia pystynyt lenkkeilemään. Jos huomenna taas menisi menis lenkille.

      Poista
  2. Minä kierrän herkkuhyllyt kaukaa kaupassa ettei tulisi ostettua mitää hyvää.
    perjantaina menin kauppaan isän kanssa, kun hän kysyi haluatko kauppaan olisi pitänyt sanoa ei.
    lauantaina oli sitten minullakin lupa herkutella letuilla ja jäätelöllä . viikonloppuna päätin että tämä oli viimeinen jäätelö tänä kesällä onneks ilmat viilenee niin jäätelö himo odohtuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä saa herkutella kunhan ei mene joka päiväiseksi. Herkkupäivä on aika hyvä systeemi, jos siitä vain saa pidettyä kiinni.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni