Toiset 50 faktaa..

    


1. Tykkään kirppiksillä kiertelystä. Valitettavasti kokoni takia on välillä vaikea löytää sopivia vaatteita sieltä, mutta aina olen onnistunut löytämään jotain kuitenkin.

2. Olen ostellut kirppiksiltä vaatteiden lisäksi myös joitain kirjoja, ja sitten ihan koriste-esineitäkin. Löytyypä tuolta kirpparilta löydetty Piirrä ja Arvaa matkapelikin.: D

3. Hyllyssäni on ehkä kymmenkunta omistamaani kirjaa, joita en ole vielä eestynyt lukemaan.

4. Voisikin tehdä siitä tavoitteen itselleen, että saisi ne joskus luettuakin!

5. Kirjoista puheenollen, hävettää myöntää, että kaupunginkirjaston lainat tuppaavat myöhästymään usein. Nytkin on sakkoa yli 4 euroa :( En ymmärrä mikä siinä ajoissa palauttamisessa on niin vaikeaa, kun kirjastoon on ehkä viiden minuutin matka kotoa.

6. Pitäisikin laittaa tavoitelistaani, että pyrkisin tästä lähtien palauttamaan kirjat ajoissa takaisin kirjastoon.

7. En ole koskaan ollut kovin siisti ihminen. Kotona asuessani huoneeni oli aina sotkuinen, ja ei kai sitä imuriakaan tullut käveletettyä edes kerran viikossa. Nykyään kuitenkin olen alkanut huomaamaan, että ajoittain sotku ärsyttää, ja tunnen pakottavaa tarvetta järjestellä paikkoja.

8. Pyrimmekin imuroimaan täällä asunnossa ainakin sen kaksi kertaa viikossa. On vähän pakko, koska tänne kerääntyy aina hirveästi pölyä.

9. Olen koukussa moniin ihmissuhdesarjoihin. Kuten esimerkiksi Greyn Anatomiaan ja Täydellisiin naisiin, jotka tosin ovat molemmat omalla tavallaan ehkä aika erikoisiakin sellaisiksi sarjoiksi.

10. Kuitenkin yksi pitkäaikaisemmista tv-seurattavistani on brittiläinen draam”saippua”sarja Emmerdale. Siinä tarinat ovat jännittäviä ja usein uskottaviakin, eivätkä kaikki ongelmat liity vain parisuhteisiin, ja siihen kuka on kenenkin kanssa. Paljon parempi kuin jenkki-serkkunsa Kauniit ja Rohkeat. :D 


11. Olen alkanut keräilemään Hello Kitty- suklaamunista saatavia Hello Kitty- figuureja.

12. Minulla on niitä kasassa jo kolmetoista Ensi keväänä sitten hommailemaan vähän lisää. 

13. En ole koskaan käynyt ulkomailla.

14. Haluaisin kyllä matkustaa ja haaveissani on ainakin Englanti, Italia, Kreikka, ja Japani..

15. Ennen kaikkea haluaisin kuitenkin matkustaa Englantiin. Jokin siinä maassa kiehtoo, ja pidän esimerkiksi brittiaksentista yli kaiken.

16. Olen vasenkätinen.

17. Osaan kuitenkin tehdä oikealla kädellä kaikkea muuta paitsi kirjoittaa ja piirtää.

18. Ennen kuin tapasin Timon pidin sarjaa Buffy Vampyyrintappaja teinisarjana, monet ystäväni pitävät sitä sellaisena edelleen.

19. Itse kuitenkin muutin mielipiteeni kun katsoin Timon kanssa kaikki tuotantokaudet putkeen. Sittemmin olen katsonut ne useita kertoja. 

20. Myönnän, että ensimmäinen kausi on aika teininuorison kauhusarjaa, mutta kakkoskaudesta asti kaudet paranevat…ensimmäiset kolme tuotantokautta ovat tietenkin teinimpiä, koska hahmotkin ovat aika teinejä. ;)

21. Lempihahmoni Buffyssa on tietenkin Spike ;)



22. Pidän myös monista muista ylilunnollisista- ja fantasiasarjoista. Nykyään pyörivistä sellaisista suosikkejani ovat True Blood  ja Game of Thrones.

23. Muista nykyään pyörivistä sarjoista suosikkejani ovat sitcomit The Big Bang Theory ja How I Met Your Mother.

24. Big Bang Theoryn uusimpia jaksoja emme kyllä jostain syystä ole vielä pikaystävän kanssa katsoneet.

25. En osaa ajaa polkupyörällä…

26. Tämä saattaa johtua kuulemma siitä, ettei minulle saanut ostaa polkupyörää, kun olin pieni.

27. Vähän vanhempana oli sitten kai liian suuri kynnys hypätä polkupyörän selkään.

28. Olen kirjoittanut pienestä pitäen paperista päiväkirjaa. Tosin aktiivisuus kirjoittamisessa on vaihdellut paljon, enkä yleensä ole ihan joka päivä kirjoitellut.

29. Kolme nuoruusajan päiväkirjaa on tallessakin.

30. Tammikuussa 2011 ostin sitten uuden päiväkirjan taas, johon olen sittemmin aina silloin tällöin kirjoitellut.

31. Minulle päiväkirjan kirjoittaminen, ja kirjoittaminen yleensäkin on aina ollut terapeuttista.

32. Joskus nuorempani yritin kirjoitella tarinoita ja novelleja. Tarkoitus olisikin, että jossain vaiheessa alkaisin taas kirjoittaa niitä.

33. Runojakin olen kirjoittanut, ja pidin siitä nuorempana paljon. Ne vain tuppasivat olemaan aika ällöttävää teinirunoutta.


34. Haaveilen romaanin kirjoittamisesta, ja ehkä sellaisen julkaisustakin.

35. Viimeksi kirjoitin runoja ystävänpäiväkortteihin kavereille tämän vuoden helmikuussa.

36. Pelkään liukuportaita…

37. ...ja hämähäkkejä

38. Liukuporras kammo minulla on ollut siitä lähtien kun pienenä kaaduin niissä

39. Yksi pitkän tähtäimen tavoite minulle onkin se, että joskus uskaltaisin niihin taas mennä, ja pääsisin yli siitä pelostani.

40. Rakastan muumeja, ja minulla on myös monta muumipurkkia ja muutama muumimukikin!

41. Pidän toki myös siitä tv:ssä näytetystä piirretystäkin.

42. Muumikirjoja olen alkanut kuitenkin lukemaan vasta viime aikoina.

43. Muita hyviä lapsuuden ajan piirrosohjelmia olivat muun muassa Alfred J. Kvak, Vili Vilperi, Olipa kerran elämä, Olipa kerran ihminen, Matka maailman ympäri ja prätkähiiret.

44. Disneyn elokuvista suosikkini oli Leijonakuningas, ja on vieläkin.





45. Olin avustamassa pyhäkoulun pitämistä kun olin yhdeksännellä luokalla. Sain siitä pientä kerhonohjaajan palkkaakin.

46. Valitettavasti en koskaan älynnyt pyytää siitä työtodistusta

47. Olen harkinnut aineenopettajuuden rinnalle muun muassa OPOn opintoja sekä sellaista sivuainekokonaisuutta, jolla saisin pätevyyden luokanopettajuuteen.

48. Päätin kuitenkin, etten vielä tässä vaiheessa hae sellaisiin kokonaisuuksiin, tärkeintä olisi saada tämäkin tutkinto tehtyä.

49. Yritän tosin käydä psykologiaa ja filosofiaa sivuaineina, että voisin niitäkin ehkä opettaa.
Molemmat ovat kuitenkin vielä hieman vaiheessa.

50. Ensivuonna teen kolme opetusharjoittelua. Toivottavasti :D












Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni