Tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Kuva
  Uskon, että meissä kaikissa on useampia puolia kuin vain yksi. Minussa ainakin on. Tykkään olla söpö ja keräilen pehmoleluja. Olen useimmiten kiltti ja ystävällinen, joskin välillä hieman ujohko. Osaan hyvät käytöstavat, pukeudun hellyttäviin tyttömäisiin mekkoihin. Hymyilen ja nauran paljon. Minulla on kuitenkin myös synkempi, sensuellimpi ja jokseenkin riettaampi puoleni. Tykkään kaikesta makaaberista ja huumorintajuni on välillä hyvin musta. Rakastan kauhuelokuvia, ja kirjoja tiettyinä aikoina. Yritän opetella pukeutumaan välillä ihonmyötäisemmin, kurvejani esille tuoden sen sijaan että aina piilottelisin niitä. Haluan olla naisellinen, ja seksikäs aina välillä. Minussa on varmasti paljon muitakin vielä erilaisempia puolia mutta syksyisen Pin Up kurssin tiimoilta löytyivät nämä kaksi nyt käsiteltyä. kuvat: Tanja Räty, Polkuvisuals

Faktoja x 10

Kuva
Rakas siskontyttöni , joka kirjoittaa  Unelmaduunari - blogia  julkaisin tässä taannoin postauksen, jossa kertoi kymmenen uutta faktaa itsestään. Ja mitä nuoret edellä, sitä vanhat perässä, joten kyseisestä postauksesta inspiroituneena päätin tehdä päivitetyn faktapostauksen itsestäni tänne. Kuvituksena toimivat käymälläni Pin Up kurssilla ottamamme poseerausharjoittelu kuvat.  1.  Olen kansalaisopiston Pin Up kurssin myötä innostunut Pin Up tyylistä, kuten kuvistakin näkyy. Pin Up nimeni on Miss Bunny Bon Bon. 2. Minusta tuli rouva syyskuun 10. päivä kun menimme viimein pitkäaikaisen kumppanini ja kihlattuni kanssa naimisiin. 3. Olemme muuttamassa Tampereelle ensi vuoden puolella, ja se on hyvin jännittävää. 4. Viime aikojen Netflix-sarja suosikkejani on ollut Sex Education, Umbrella Academy, You ja The Baby Sitters Club. 5. Olen hullaantunut korviksiin, ja pidän eniten suomalaisista korvismerkeistä kuten esimerkiksi Grazy Grannystä ja Huvituskorusta. 6. Pin Up kurs...

Elokuun lukumaraton (päivittyvä postaus)

Kuva
  Päätin osallistua  Oksan Hyllyltä  -blogin emännöimälle elokuun kirjamaratonille vaikka minulla on täysi aikataulu tänä viikonloppuna muidenkin asioiden kanssa. Aina sitä aikaa lukemisellekin kuitenkin löytyy. :D Linkin takaa löytyy maratonin ohjeet mutta perusjuttu on, että osan maratonin ajasta tulee osua nyt tälle lauantaille 28.8.2021 ja maratonin aika on 24 tuntia, johon sisältyy kaikki muukin tekeminen. Kirjapinoni on tuossa alapuolella. Kirjoja jotka on pitänyt lukea jo monen viikon ajan mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa. Ainoastaan Historian Jännät naiset on aloitettu. Sekin jo joskus talvella. en kaikkia noita tietenkään saa luettua mutta katsotaan mihin asti pääsen. Aion lisäksi kuunnella äänikirjaa, silloin kun pitää saada tehtyä samalla muita hommia, jotka eivät vaadi monimutkaista ajattelukykyä. Tätä postausta yritän päivittää aina välillä. Ja saatan myös tehdä jotain kirjagramini puolella @narseskasbookgram   Maratonini alkaa tänään 18:30  ...

Kevään tuntua, kesän hajua

Kuva
Vuosi on jo pitkällä, ja niin kevätkin. Aikakin on tuntunut menevät todella nopeasti eteenpäin. En ole saanut kirjoitettua blogia kauhean usein, enkä edes uppouduttua työstämään omia fiktiivisiä maailmojani yhtä paljon kuin olisi halunnut, ja oli tarkoitus. Olen kuitenkin nauttinut tästä vuodesta silti hyvin paljon ja touhunnut kaikenlaista. Kävin viime viikolla hygieniapassikokeessa, jonka läpäisin. Olen katsonut aivan järjettömät määrät vanhoja sarjasuosikkeja Disney plussan Star - osiosta. Ensimmäisenä katsoin Täydellisen naiset kokonaan, ja nyt olen Criminal Minds- sarjan kaudessa 11 menossa.  Aika paljon olen mennyt oman mukavuusalueeni ulkopuolelle hankkimalla bikinit, ja postaamalla kuvan niistä instagramiin, ja olen muutenkin kokeillut entistä rohkeampia asuja. Kevätkärpäsen puremana nyt etenkin. En ole vieläkään sinut ison vatsani kanssa mutta pyrin koko ajan parempaan siinä suhteessa. Se on kuitenkin vain yksi osa minua ja halutessani pystyn vaikuttamaan siihen. Vuosien s...

Vaatteiden karsintaa: Miksi joku jää, ja toinen lähtee?

Kuva
Tein eilen kevätsiivousta vaatehuoneeseen, ja perinteisesti laitoin vaatteita myös pois. Suurin osa päätöksistä oli helposti tehtäviä mutta kahta vaatetta piti sovittaa päälle ja ottaa niistä kuvat ennen kuin osasin päättää niiden kohtaloa. Voisin tässä hieman avata niitä syitä, miksi toinen näistä jäi vaatekaappiin ja toinen lähti kiertoon.  Sanottakoon ensin, että molemmat vaatteet ovat sellaisia, joita en oikeastaan ole ehtinyt edes käyttää ihmisten ilmoilla. Haalari tuli ostettua niin loppukesästä, ettei sille ollut käyttöä, ja mekko hukkui mekkomereen vaatevarastossa.  Ylläoleva haalari on näistä se, joka jäi kaappiin. Se on ostettu H&M:n alesta ja siinä houkutteli nuo hihat ja vyötäröllä oleva nauha, sekä farkkumainen olemus (kangas on todella pehmeää ja melko ohutta matskua joten se on lähinnä farkkumainen värinsä vuoksi). Kun katselin sitä roikkumassa henkarissa eilen, mietin meneekö se liikaa mukavuusalueeni ulkopuolelle, koska en ole tottunut haalariasuihin. Omis...

Vaatteista: Kunnon kengät liukkailla lenkkeilyyn

Kuva
 Alkaa olla taas se aika vuodesta, kun lenkkeily itsessään muuttuu melkein extreme-urheilulajiksi tuolla ulkona. Peilikirkkaat kadut ja tiet eivät paljon jäisyydellään kannusta kävelemään. Ainakaan silloin kun kenkävarustelu ei ole aivan kunnossa. Mietin eilen Facebookissa, miten saisin lisättyä liikuntaa elämääni tänä aikana ja sain paljon kommentteja puoltamaan nastapohjaisten kenkien, tai nastapohjien hankkimista. Asia tuli puheeksi miehenkin kanssa. Joten  tänään sitten marssimme urheiluvaatteita myyvään liikkeeseen ostamaan molemmille omat popot taisteluun liukkautta vastaan. Valitsimme kokeiltavaksi ja lopulta myös ostettavaksi Icebugit, joita  on kuultu kehuttavan paljon. Liikkeessä kokeillessa kengät tuntuivat ihan hyviltä mutta tositoimiin ne eivät ole vielä päässeet. Viikonlopun aikana otetaan kyllä varmasti ne testiin. On ihana päästä lenkkeilemään pitkästä aikaa. Itse valitsin tietenkin kenkäni naisellisen värisillä yksityiskohdilla , koska olen välillä todell...

Kirjoitusblokki

Kuva
  Olen käymäni kirjoistuskurssin lopusta lähtien kärsinyt jälleen pienoisesta inspiraation ehtymisestä, ja tyhjän paperin kammosta. Vanhasta kunnon kirjoitusblokista. En saa itseäni kirjoittamaan mitään, tai editoimaan edes vanhaa tekstiä. Olen lamaantunut. Taustalla on ehkä taas se iänikuinen pelko epäonnistumisesta. Samalla myös stressi. Miksi kirjoittaa mitään muuta kuin työhakemuksia näin työttömänä...  Miksi tosiaan kirjoittaa? En tiedä, minulle kirjoittaminen on yleensä ennen kaikkea jotain mukavaa tekemistä. Asian, jolla ajan saa kulumaan. Veri vetää kirjoittamaan. Joskus  vain siitä tulee kokeneeksi huonoa omaa tuntoa, että käyttää sellaiseen aikaa, mistä ei niin sanotusti ainakaan juuri sillä hetkellä tunnu olevan hyötyä yhteiskunnalla tai omalle työllistymiselle. Luterilainen työmoraali nostaa rumaa karvaista päätään. Niin kuin oma elämä ja persoona arvottuisi vain, ja ainoastaan palkkatyön kautta. Kirjoittaminen kuitenkin auttaa mielialan kanssa, saa lipun pysy...

Matkani kirjoittajana: Mistä kaikki alkoi?

Kuva
Olen tällä hetkellä todella innoissani kirjoittamisesta pitkästä aikaa. Siksi ajattelin aloittaa blogissa postaussarjan matkastani kirjoittajana. Tämä saattaa olla sellainen sarja, joka tulee blogissa kulkemaan pidempäänkin, sillä koen että matkani on vasta alussa. Vaikka koen tällä hetkellä olevani edelleen vielä aika alkupisteessä kirjoittajana, etenkin fiktiivisten kertomusten suhteen , on matkani kirjoittamisen kanssa alkanut jo vuosia sitten. Se alkoi koulusta, jossa rakastin aineenkirjoitusta siitä lähtien, kun sitä alettiin siellä tekemään. Se jatkui hieman vanhempana kun kirjoittelin isoveljeni läppärillä Sinäminä-lehden novellien tyyppisiä teinien rakkauskertomuksia aina kun vain sain sitä käyttää. Harmi sinänsä ettei mikään noista tarinoista ole enää tallessa. Yläasteella aloin kirjoittamaan runoja, ja hieman angstisia lyhyitä tekstejä, joita nyt saattoi juuri ja juuri kutsua novelleiksi. Lukion lukulomalla, ja kirjoitusten jälkeen kirjoitin ensimmäistä pidempää tekstiäni, jo...

Tulin takaisin

Kuva
  Kuinka monta kertaa voi tulla blogiinsa postauksella, jonka otsikko on "tulin takaisin". Minun mielestäni niin monta kertaa kuin vain on tarpeen. Tässä on nyt melkein vuosi edellisestä kerrasta kun kirjoittelin tänne,  ja paljon on tapahtunut sinä aikana. En ala kuitenkaan nyt tiivistämään elämäni tapahtumia niiltä ajoilta tähän yhteen postaukseen vaan tulin kertomaan enemmänkin, että mitä tulee tapahtumaan jatkossa. Mietin jo jossain vaiheessa, että tekisin kokonaan uuden blogin, ja jättäisin tämän vanhan vain muistoksi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että haluan jatkaa tätä blogia. Mutta niin, että koko blogin konsepti muuttuu hieman.  Ennenhän minulla ei oikeastaan ole edes ollut kovin kummoista konseptia. Kunhan nyt olen lätkinyt postauksia tulemaan eri teemoilla. Edelleenkin haluan kirjoittaa monipuolisista aiheista mutta haluan hieman selkiyttää entistä sillisalaattimaista blogia jäsennellymmäksi. Jäsentelyä kaipaan muutenkin elämääni tällä hetkellä. Eli mikä s...

Ystävänpäivän lukumaratonin kooste

Kuva
Osallistuin kirjablogaajien ystävänpäivän lukumaratonille, jota emännöi tällä kertaa  Kirjan jos toisenkin Jane Silloin kun vielä jaksoin päivittää kahta eri blogia, osallistuin muutamia kertoja lukumaratoneille, ja koin ne mukaviksi. Sittemmin olen jättänyt vain tämän yhden blogin henkiin (ja sekin kaipaisi tekohengitystä) ja ajattelin että olisi mukava osallistua maratonille täällä. Kun en ole vielä sitä kirjatube kanavaa saanut perustettua vaikka olen haaveillut siitä kohta puolitoista vuotta... Mennään nyt kuitenkin asiaan. Maratonilla keskityin aluksi lukemaan loppuun kolme jo aloittamaani kirjaa, ja ne sainkin urakoitua. Lisäksi luin yhden muumi sarjakuvakirjan, ja aloittelin lukemaan Stephanie Garberin Caraval sarjan kolmatta osaa Finalea. Luin Anna-Leena Härkösen Ihana Nähä! ja muita kertomuksia pakina/kolumnikokoelman loppuun. Luin sitä maratonin aikana 135 sivua. Härkösen pakinat ja muut lyhyet kirjoitukset ovat aina taattua ja koukuttavaa lukemista. P...

Ystävänpäivän lukumaraton

Kirja blogini puolella osallistuon pari kertaa lukumaratoniin. Nyt kun olen päättänyt yhdistää blogini tänne samaan paikkaan, on aika tehdä kirja maraton postaus tänne. Kyseessä on ystävänpäivän lukumaraton. Aloitan tuossa kuuden maissa ja maraton loppuu huomenna samaan aikaan.  Kirjoja on vaikka millä mitalla mutta katsotaan mitä luen. Tällä kertaa en tee päivittyvää postausta reaaliaikaisesti vaan kokoan maratonin jälkeen yhteen postaukseen miten meni, ja mitä luin ja kuinka paljon. 

Joulukuista tajunnanvirtaa

Kuva
Tänä vuonna minulla ei oikeastaan ole kummoisia joululahjatoiveita. Tavaraa on niin paljon jo muutenkin. Jos nyt jotain olisi pakko toivoa, niin jotain herkullista syötävää ja jotain mukavaa luettavaa, siinä olisi minun toiveeni. Marraskuussa kävimme viemässä kaksi kynttilää muistolehtoon vanhempieni ja isovanhempieni muistolle kun olis pyhäinmiesten päivä. Kuva yllä on silloin otettu. Ehkä hautausmaaretki tulee tehtyä joulunakin, ehkä ei. Valo on kuitenkin kaunista, se on lohduttavaa ja minusta on ihanaa että se on monella tapaa osa joulua. Tällä hetkellä lunta ei juuri ole. Vielä alkuviikosta sitä riitti mutta sitten tulivat vesi- ja räntäsateet ja nyt on maa paikoitellen paljas, ja se vähäinen talvi on näkyvissä kävelyteiden liukkautena. Ehkä hieman on tullut lunta lisää tänään mutta kuka tietää milloin sekin sulaa. Toivon vaan että jouluaattona olisi lumista. Olen laittanut meille kotiin joulukoristeita. Pienen pöytäkuusen tonttuystävineen, ja keittiön ikkunalaud...

Olenko ainoa

Kuva
 Olenko ainoa joka... .... rakastaa katsella eri sarjojen alkutunnarit joka kerta vaikka ne voisi skipata ...  voi katsoa Frendejä yhä uudestaan ja uudestaan kyllästymättä ... joka aloittaa tuhat projektia eikä vie yhtään loppuun ... innostuu koko ajan uusista asioista ... rakastaa uusien kirjojen tuoksu ja imee sitä itseensä mielellään ... valvoo myöhään vaikka pitäisi mennä nukkumaan ... syö raakaa joulutorttutaikinaa pakkasesta joskus ... jakaa sohvan lukuisien pehmolelujen kanssa ja haaveilee jakavansa sen vielä useampien kanssa ... lainaa kirjastosta kirjoja niin paljon, ettei lainakirjojen pino tunnu koskaan pienenevän ... fiilistelee Phil Collinsin musiikkia tasaisin väliajoin vaikka on vielä alle nelikymppinen ... tykkää koirista ja kissoista yhtä paljon ja ärsyyntyy jos joku olettaa pelkäksi koiraihmiseksi ... rakastaa pöllöjä ja kaikkea pöllöaiheisia juttuja ... joka ei välitä sisustaa mutta jolle kaiken m...

Mitä kuuluu tällä hetkellä

Kuva
Tahaton (tai ehkä hieman tahallinenkin) tauko on taas pidetty. Taisin kirjoitella tänne viimeksi joskus toukokuussa ja nyt menemme jo hämärän marraskuun ajassa. Monta asiaa on ehtinyt tapahtua edellisen postauksen ja tämän postauksen välillä. Ei nyt kuitenkaan miitää kovin maailmaa mullistavaa. Kesä oli kiva. Olin paljon töissä. Kävin Ed Sheeranin keikalla. Oli jälleen paljon töissä. Varasin hääkirkon ensi syksylle,  ja myös pitopalvelun ja tilan hääjuhlille, kaasot on pyydetty ja menu suunniteltu myös. Nyt pitää vain saada säästöön tarpeeksi rahaa kulujen kattamiseen. Kesä loppui, olin kaksi viikkoa töissä vielä syyskuun puolella ja kun työt loppu lähdin aika pian isosiskojeni kanssa Tallinnan reissulle. Muuten olen nyt syksyllä käynyt taas saksan tunneilla, ja hakenut töitä. Kävinpä tuossa pyörähtämässä Lahdessa työhaastattelussa lokakuun viimeisellä viikolla mutta valitettavasti laihoin tuloksin. Marraskuun olen alo...

Summer Bucket list 2019

Kuva
Tänä kesänä olen jälleen töissä, ja kesästä nauttiminen pitää typistää vapaapäiviin ja miksi ei myös pieniin hengähdyshetkiin töiden ohessa, olenhan töissä kauniissa maisemissa.  Kesällä aion: käydä uimassa.. mennä piknikille. . maistaa jotain uutuusjäätelöä.. käydä yölenkillä.. tehdä reissun Helsinkiin ja mennä siellä Ed Sheeranin keikalle Pukeutua mekkoihin, ja hameisiin... Lukea kirjaa ulkona ja nauttia auringosta.. Syödä paljon mansikoita.. Toteuttaa jonkin luovan kirjoittamiseen liittyvän projektin.. Mitä juuri sinä aiot tehdä kesällä?

Mitä kuuluu AIVAN oikeasti

Kuva
Törmäsin blogien maailmassa haasteeseen, jossa on tarkoitus päivittää "oikeita kuulumisia" , ja koska en ole pitkään aikaan kirjoittanut, ajattelin, että tällainen postaus olisi paikallaan. Inspiroiduin niin sanotusti. Ja inspiraationi sain seuraavasta blogista : Mitä luimme kerran Mitä oikeasti kuuluu? Minulle kuuluu oikeasti enimmäkseen hvyää. Olen aloittamassa kesätyöt 15. 5 ja olen siitä innoissani. Kevään tulo on ollut ihanaa ja nautin huhtikuun lopun lämpimistä päivistä oikein antaumuksella. Kävin esmerkiksi torilla jääkahvilla, ja vietin aikaa siskon perheen luona.  Ei minulle kuitenkaan kuulu pelkkää hyvää, vaan kaikkea hyvää ympäröi myös väistämättömät ärsytykset ja huolenaiheet: takatalvi, tulevaisuuden suunnitelmien aukinaisuus kesätöiden jälkeen ja  ne satunnaiset päivät kun oma naama ja kroppa ei miellytä sitten yhtään. Mutta enimmäkseen koitan nauttia niistä hyvistä asioista, rakkaudesta, ystävistä, hyvistä kirjoista ja hetkessä elämis...

Huhtikuun Bullet Journal Layout

Kuva
Maaliskuussa bujo oli hyvin vähällä käytöllä, ja olin puolet  kuukaudesta kipeänäkin. Joten kun huhtikuu tuli, oli minulla hieman enemmän intoa tehdä bullet journalia taas enemmän. Teemaksi valikoitui laamat, ja etsin Pinterestistä inspiraatiota, ja piirtelinkin laamoja erään piirto-ohjeen mukaan.  Pidin layoutit aika yksinkertaisena, jotta en kyllästyisi heti. Tein pitkstä aikaa kunnon ruudukkonäkymän kuukausiaukeamalle. Samalla sivulle tyhjään tilaan tein oman paikan luetuille kirjoille, ja käytiin Sinikara-Stationeryn lukeva-tyttö tarraa. Tilasin niitä pienen arkillisen Paperimurusta tammikuussa. Minulla oli myös tokmannilta löytyneitä tarrasettejä joissa oli pari laama-aiheista tarraa, joten laitoin yhden sellaisen tuonne otsikon viereen. Muuten piirtelin itse. Voitte nähdä tuollaisen söpön laaman tuolta alta, ja sitä innostuin värittämään harmaalla ja liilalla tussilla.  Viikkonäkymissäkin laamat seikkailevat, ja tällä kertaa teen viikkon...

Elämää

Kuva
Hyvät aikeet jäävät usein hyviksi aikeiksi, ja niin on viime aikoina käynyt taas tämän blogin ja säännöllisen postaustahdin kanssa. Aina voi kuitenkin yrittää parantaa tapansa. Pidän tästä hommasta niin paljon, että lopettamassa en ole, vaikka tauot välillä venyvätkin. Minulla on ollut nyt alkuvuonna kirjoittamisen kanssa ongelmia ja pienoinen tyhjän paperin kammo sekä tämä blogin kirjoittamisen suhteen kuin muunkin kirjoittamisen kanssa. Joten ei se kai ole ihmekään, että blogi ei ole juuri päivittynyt. Kaikenlaista muuta kivaa olen  kuitenkin tässä vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana tehnyt. - Olen karsinut vaatekaappiani Konmari-metodilla - Olen  myös toteuttanut elämässäni kapselivaatekaapin ideaa ja pärjännyt nämä kolme ensimmäistä kuukautta 33:lla vaatteella (ja pian saan koota uuden kapselin seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi :D ) - Olen pitänyt tyttöjen illan kolmestaan parin kaverin kanssa boolia juoden, ja kaikenlaisesta jutellen j...

Tammikuun luetut kirjat

Kuva
Tämä tulee nyt todella paljon myöhässä mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Eh? Eli tammikuun luetut kirjat. Sain luettua viisi kirjaa, joista kaksi oli samalta kirjailijalta. Nuo kaksi olivatkin tammikuun parhaat kirjat. Vaikka ei niissä kolmessa muussakaan kirjassa suurempia vikoja ollut.  Luin tammikuussa siis: Mia Kankimäen: Asioita jotka saavat sydämen luomaan nopeammin, joka sai  oman  postauksensa. Minna Rytisalon Rouva C Rouva C kertoo fiktiivisen tarinan Minna Canthin avioliitosta ja hänen elämästään Jyväskylässä, jossa orastava kirjailijan ura ottaa ensiaskeleensa samalla kun naisenruumis synnyttää lapsia lasten perään. Avioliitto ja suhde Minnan ja tämän aviomiehen välillä kerrotaan hyvin kauniisti. Samalla käsitellään hieman naisten asemaa, ja esimerkisi opiskelua, joka ei aviovaimoksi ryhtymisen jälkeen enää Minnaltakaan onnistunut Jyväskylän seminaarissa, joss...