Opiskelun ihanuutta ja kurjuutta

Tänä aamuna aloin ahkerana tyttönä jo aamupalaa syödessäni etsimään yliopiston kirjastosta kirjoja graduani varten. Käyttelin siis hakukonetta kirjaston nettisivuilla, ja otin sieltä ylös kirjojen nimiä ja sijaintitietoja kaikista, jotka vähänkään vaikuttivat käyttökalpoisilta graduni aihetta ajatellen. Samalla katsoin onko Eurooppaoikeuden tenttikirjaa kirjastossa. Näkyi olevan. Laittauduin sitten minimaalisesti, lähinnä ihomömmöillä, ja ripsarilla. Puin päälleni vaatteet, jotka ostin Kuopion reissulta ja lähdin muistilappuineni kohti kirjastoa. Perillä huomasin sitten, että kirjasto onkin koko päivän kiinni henkilökunnan virkistys- tai koulutuspäivän takia. Voitte uskoa, että harmitti. Onneksi sentään asun lähellä yliopistoa ja sen kirjastoa, niin en pitkää matkaa kävellyt turhan takia. :D
Se onni oli matkassa sentään, että sain kuvattua Kuopion vaateostokset päälläni, ja voin laittaa päivän asun tänne, joka oli minulla päällä ehkä 15 minuuttia, jos sitäkään. : D




Päällä oli siis Kuopion reissulta ostamani vaatekappaleet. Eli mustat farkunmalliset stretch-housut H&M:ltä ja laatikkomallinen värikäs paita New Yorkerista. New Yorker olikin minulle uusi tuttavuus. Luultavasti en olisi ostanut sieltä mitään, jos tuo pusero ei olisi ollut alennuksessa. Tällä hetkellä kun katson tuota kuvaa, niin mietin että lieneeköhän se minun vartalolleni kovin edukseen. Väri on kiva, ja oikeasti vähän kirkkaampikin kuin tuossa kuvassa, joten enköhön sitä kuitenkin käytä vielä uudemmankin kerran. Jospa vaikka useamminkin ;)


Käytiin sitten tänään myös Clas Olhsonilla ennen ruokakauppaan menoa. Ostelin sieltä vähän koulutarvikkeita nyt kun luennot ja tentit kolkuttelevat ovella, ja graduakin pitäisi alkaa työstämään oikein kunnolla. Muistilaput ja sininen luentolehtiö ovat lähinnä graduntekoa helpottamaan, ja piristämään hommattu. Ruutuvihko on Kansantaloustieteen peruskurssin harjoituksia, ja miksi ei luentojakin varten. Kynän ostin, koska entinen lyijytäytekynäni on kadonnut. Olisin ostanut paperiliimaakin, jotta olisin saanut tuunattua kalenterin loppuun mutta en löytänyt sellaista ollenkaan. 

Opiskeluista tosiaan on jäljellä enää tuo kansantaloustieteen peruskurssi, jota olen yrittänyt tehdä viimeiset neljä vuotta mutta yhtenäkään vuonna en ole saanut sitä loppuun käytyä. Matemaattis-looginen ajatteluni kun ei ole parhaita puoliani : D Lisäksi minulla on kaksi oikeustieteiden tenttiä, joista toinen on jo 27.9 . Eli kiire tulee. Lisäksi filosofian tenttejä on muutama. Viimeisenä ja suurimpana työnä onkin se gradu. Tavoitteenani olisi valmistua joko joululle tai viimeistään tammikuun aikana, mutta saa nähdä onnistuuko. 

Huomasin tosiaan eilen, että nuo kaksi oikeiustieteiden tenttiä ovat sellaisia, että kummastakin on vain yksi tenttimiskerta syksyllä, ja kaikki muut vasta helmikuussa. Ei ollut mukava yllätys, etenkin kun Eurooppaoikeuden tenttin on enää muutamia viikkoja, tenttikirja on paksua, ja tietenkin koko tentti on vaikein kaikista niistä oikeustieteen tenteistä, joita olen tehnyt. Kiire tulee siis. Onneksi toinen on rikos- ja prosessioikeutta. Sen tentin tiedän läpäiseväni. Siinä hankaluutena on se, että tentin lisäksi pitää seurata 10 tuntia oikeudenkäyntejä. 

Luulenpa myös, että gradu tulee viemään myös paljon työtunteja. Saa nähdä olenko asettanut liian kunnianhimoisen aikataulun itselleni valmistumisen suhteen. Pyrkimys asian toteuttamiseen on kuitenkin kova. Pitää vain yrittää repiä itsestään ne viimeiset mehut, jotta joskus pääsee tästä opiskelijaelämästä sinne työelämään. Ikuinen opiskelijakaan en haluaisi olla ;) Ainakaan sellainen yliopistossa kirjoilla oleva.

Jep, mutta mitäs tykkäsitte asusta? Onko muille tulossa haastava syksy? : D Nyt jatkan syömistä, ja sitten seitsemältä olisi iltalenkin aika. Toivottavasti minulla on huomenna parempi onni kirjastossa käynnin suhteen.

Kommentit

  1. Pirteän näköinen pusero ja kivoja koulutarvikkeita! Tsemppiä sulle syksyn haasteisiin. Itsellä suurin uusi juttu on nyt tuo 8-16 työrytmiin totuttelu ja kaiken uuden opettelu töissä.

    VastaaPoista
  2. Jännittäviä aikoja siis :) Työelämäänkin varmaan tottuu yllättävänkin nopeasti. Alku on aina hankalin.

    Itsellä ihan vaan laiskan kesän jäliltä tuottaa vielä vaikeuksia, ku yritän päästä takas arkirytmiin kiinni. Ihan vielä ei oo siihen tottunut, että yrittää herätä aikasemmin ja tehä jotain muutakin kun vaan kattoa netflixiä ja notkua netissä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni