Herkkuja, pettymyksiä, ja toivoa ;)

Nyt olisi tulossa vähän kuvamateraalia tästä päivästä. Kuvat ovat huonolaatuisia, tiedän. Meidän kamera nyt ei valitettavasti ole mikään supertarkka. Enkä minä osaa ehkä ottaakkaan niin tarkkoja kuvia, mitä sillä ehkä saisikin. Vaan opetellaan, ja haaveillaan siinä ohessa paremmasta kamerasta. Järjestelmäökamerakin olisi kiva mutta aivan mahdoton meikläisen budjetille. Ehkä jos voittaisin lotossa ;) Vaan nyt niihin kuviin!



Siinä vähän ikkunan läoi otettuja kuvia, josta voitte nähdä, että tänään on ollut kaunis päivä. Ulkona vaan en ole käynyt tänään ollenkaan. Huomenna lupaan parantaa tapani. Suunnitelmissa on ainakin kaupassa käyminen ennen Suomen pronssipeliä, ja sitten jossain vaiheessa voisi käydä myös lenkillä, jos ehtii. Se on kuitenkin huomisen päivän asia. Nyt lisää kuvia tästä kauniista toukokuisesta päivästä, johon on mahtunut sekä iloa, että suurta surua. Sitä kuvaamaan seuraavat kuvat. ;)

Tässä siis asioita, joiden vuoksi olen ollut iloinen....




Ja tässä taas syitä siihen, miksi olin surullinen....




Eli selitänpä vähän tarkemmin. Tänään oli siis herkkupäivä meidän taloudessa. Tein herkullista pitsaa ihan ite, ja söin itse lisäksi hieman karkkia ja maissilastuja. Herkkupäivä sattui hyvin sopivasti Suomen pelin kanssa yhtä aikaa. Valitettavasti Suomen peli ei ollut nii namia, kuin herkut. Ei lähellekään. Finaalipaikka meni sivusuun ja huomenna päästää jännittämään pronssiottelua. Toivon ja uskonkin todella, että sieltä tulisi se pronssi Suomeen. Vaan saa nähdä.

Tähän lopuun vielä pari kuvaa siitä, miten loppuilta nyt menee....

Timo nauttii tällaisestä viihteestä...


Ja minun iltaani viihdyttää tällainen, kunnes menen kilttinä tyttönä nukkumaan... 


Meneehän se lauantai-ilta näinkin. Ei siis ole luvassa mitään viihteelle lähtöä, ei edes lohtulonkeroa, vaan suuntaan kohta pehmeään sänkyyn, johon juuri tänään on vaihdettu lakanat ja otan seurakseni tällaistä kivaa tekemistä kera kauniin kantensa. ;) Sitten käyn kilttinä tyttönä nukkumaan, ja toivon saavani hyvät yöunet ja herääväni sitten ihanaan sunnuntaihin, ja toivottavasti sellaiseen sunnuntaihin, jonka aikana saa nauttia auringosta, siitä, että Suomi voittaisi sitä pronssia, ja rauhallisesta, joutilaasta sunnuntaista. ;)

Hyvää yötä!!!







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Bloggaamisen suola