Ei se murehtimalla parane

Olen tässä puolentoista viikon aikana stressannut aivan älyttömästi kaikesta mahdollisesta. Olen melkein tullut hulluksi huolehtimisesta. Eikä oikeastaan ole mitään syytä. Tietysti on ongelmia, voi kuulkaa vaikka kuinka paljon. Mikään ei kuitenkaan ole niin ylitsepääsemätöntä, kun vähän tarkemmin alkaa miettimään. Ensimmäinen reaktio aina uuteen ongelmaan on minulla ainakin sellainen aivan turha paniikki ja se, että alan kuvittelemaan kaikkia pahimpia vaihtoehtoja ja kelaan niitä päässäni. Helpommalla pääsisi kun vain mutustelisi ne ongelmat aina rauhassa. Pohtisi ajan kanssa, ja yrittäisi pitään positiivisen asenteen. Ei ne ongelmat murehtimalla parane.

Tänäänkin olen esimerkiksi miettinyt kaikkia opintoja, jotka ovat vielä vähän rästissä, ja ajatellut, että entä jos en ikinä saa niitä tehtyä. Jos olen vain yksinkertaisesti liian laiska saamaan mitään aikaan. Kuitenkin voisi ajatella asiaa niinkin päin, että mitä jo olen saanut tehtyä. Se ei voi olla huonosti, jos useimpian vuosina on tehnyt 50-60 opintopistettä. Niin ja sinä yhtenä vuotena kun tein vähemmän minulla oli rankka vuosi, ja oli pakko höllätä, jotta pystyin käsittelemään suruni isän kuolemasta, esimerkiksi.

Mikä tarve meillä ihmisillä, etenkin meillä naisilla, on ruoskia itseämme, jos emme tee kaikkea mahdollista ja juokse pää kolmantena jalkana koko ajan? Miksi pitää tuntea syyllisyyttä siitä, ettei tee asioita niin paljon ja yhteä nopeasti kuin se naapurin Maija tai Pera? Pääasia on, että teemme sen mihin pystymme, ja olemme tyytväisiä niistä jo saavutetuista tavoitteista.

Stressaaminen nyt ei ainakaan auta mitään. Siksi minäkin olen nyt päättänyt, että lakkaan viimein stressaamasta liikoja, ja mieluummin teen ne tekemättömät asiat, kuin stressaan niitä. Ja teen ne omaan tahtiini, en kenenkään muun. Koetan myös muistaa katsoa niitä asioita, jotka olen jo saavuttanut, ja iloita niistä. Kuten yritän myös nauttia kesästäni siitä huolimatta, että olen työtön, enkä kesäkuussa ehdi tekemään kun yhden kahden pisteen tentin. Elokuussa pääsen tekemään kuitenkin lisää, ja ensi lukuvuodesta on tulossa rankka. Minunhan on ehkä vain hyvä ladata hieman akkujani, nyt kun vielä voin.

Nyt saan lukea kirjoja mielin määrin, se ei maksa mitään. Voin lukea kaunokirjallisuutta, ja rentoutua. Voin myös lukea historia-aiheisia kirjoja, ja kerryttää tietoa opetusharjoitteluja varten. Ehdin vaikka miettiä graduanikin jo nyt, jos vain huvittaa. Ennen kaikkea ehdin nauttia kesästä, lomasta, sukulaisten näkemisestä, pienistä seikkailuista ja rakkaani kanssa olemisesta. Syksyllä ehtii sitten taas stressaamaan ja olemaan kuin ellun kanat. ;)