It takes a fool to remain sane






Hei, kaikesta huolimatta mie olen iloinen immeinen. Miulla on hauskoja elokuvia, joita voi katsoa, kun on vaikeaa. Miulla on ihana kissamuki, josta voi juoda teetä kun jokin asia stressaa. Miulla on miun uusi keväthame, jonka voin laittaa päälle kun lähden ulos aurinkoon. Miulla on söpö pilkkupaita,jonka musta väri ja malli sattuu miulle mukavasti. Niin ja vaikka miulla on tuo pelastusrengas, enkä ole täydelliinen niin mie uskallan laittaa omia kuviani nettiin. Mie uskallan myötää olevani arvokas siinä missä ne mallinmitoissa olevat naiset. En ole sen huonompi. Vaikka toki myönnän, että on edelleenkin aikoja jolloin itsetuntoni ei ole kukkeimmillaan. 

En ole tyytväinen painooni enkä vartalooni useinkaan mutta nykyään mie huomaan, että se että miulla on ylimääräistä jossain ei tee miusta mitenkään ällöttävää tai rumaa, ihan sama mitä jotkut sanoo. Mie olen normaali ihminen. Tottakai haluan päästä normaalipainoon mutta en silti ala pyytelemään olemassaoloani anteeksi. Pukeudun niin kuin haluan. Kirjoitan blogia, ja julkaisen kuviani. Keikistelen kameralle, ja nautin elämästä.

Enkä muuten pelkää nauraa itselleni,tai pilailla omalla kustannuksellani. Pyrin siihen, etten enää häpeäisi ominaisuuksiani tai hullua puoltani, vaan olisi oma itseni aina ja kaikkialla. Aina en siinä onnistu mutta aion yrittää. 







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Bloggaamisen suola