Syyslomanko haistan tulevaksi?


Tänään alkoi meikäläisen epävirallinen syysloma. Lähinnä se on lomaa vain kansantaloustieteen kurssista mutta tuntuu silti erittäin helpottavalta. Ah, syksy ja kokonainen viikko (ylikin, koska alkaa jo nyt) ihan omalla aikataululla. Ihanata. Nyt ajattelin sitten vähän listata, että mitä kaikkea olisi tarkoitus tällä oman suunnitelmallisuudeen aikana tehdä :D Kuvituksena syksyisiä kuvia,jotka on ikuistettu viime viikon sunnuntaina :D



Ajattelin nautiskella tänä aikana syksyisistä kävelylenkeistä. Aion lukea mahdollismman paljon kaunorkiajallisuutta. Ja tiistaina näillä näkymin olisi Ikea-reissu Kuopioon tiedossa. Näitä asioita teen lähinnä rentoutumis- ja lomailu tarkoituksessa.


Velvollisuuksiakin on toki täytettävä. Mutta saan täyttää niitä omaan tahtiini, ja siinä aikataulussa kun huvittaa. Näihin kuuluu siivoaminen, filosofian tenttiin lukeminen ja gradun parissa työskentely. Sitten ajattelin myös (tämä tosin on ehkä puolittain hupiosastoa) yrittää tehdä tarkemmin harkittuja, ja erityisteemaisia blogipostauksia tähän blogiin (ja ehkä kirjablogiinkin).

Hei, ja postaustoiveita saa esittää! :) 

Onko muille tulossa syyslomaa lähiaikoina? Jos on, niin mitä teidän lomailuunne kuuluu?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni