The pain of growing up
Nämä viikonloput, kun olen yksin kotona, ovat aina hyvin mielenkiintoisia. Aina lauantai.iltana iskee jokin kumma alavireinen olo. Ei se ole yksinäisyys. Nautin välillä suunnattomasti siitä, että saan olla yksin kotona. Tulee vain jokin tunne jostain asiasta, mitä ei aiemmin ole uskaltanut pysähtyä ajattelemaan. Juuri äsken minulle kävi taas niin.
Aloin miettimään sitä mörköä, joka siintää edessä. Sitä mihin olen valmistautumassa, ja joka on nyt lähempänä kuin koskaan. Tulevaisuutta. Alan olla opintojeni loppupäässä. Enää muutama kurssi, ja lopputyö tekemättä. Sitten se on ohi, aikani opiskelijana. Aikani nuorena, joka etsii paikkaansa maailmassa. Pitäisi valmistua. Mennä täyttä höyryä eteenpäin kohti työpaikkaa, kohti perheenperustusta ja lapsia. Ne ruuhkavuodet ovat nurkan takana.
Olen kuitenkin vähän peloissani. Peloissani siitä, mitä siellä nurkan takana oikeasti on minua odottamassa? Onko siellä se unelmien työpaikka yläkoulun opettajana, kyllä yläkoulun. Se tuntuisi omimmalta nyt, vaikka filosofia sivuaineenani pitäisi ehkä mieluummin tähdätä lukion opettajaksi.
Joskus se on ahdistavan käsinkosketeltavaa. Pelko, ettei töitä löydy. Pelko siitä, että vaikka löytyiskin, huomaan jokin aamu herääväni ja ajattelevani että ei, tämä ei olekaan se minun juttuni. Mitä sitten jos niin käy, enkä tiedäkään mitä haluan? Yli puolet elämästä takana, eikä saavutusmittarissa mitään. Se on suuri pelkoni.
En tiedä haluanko aina olla opettaja. Tai haluanko jatko-opiskelijaksi, väitell'ä joskus tohtoriksi? Vaihtaa alaa kokonaan? Kirjoittaa kasapäin romaaneja ja julkaista ne? Saada monta lasta, ja jäädä kotiäidiksi? Matkustaa maailmalla? Saada aikaan jotain suurta?
Olen 26-vuotias enkä ole varma mistään. En tiedä mitä oikeasti haluan. Tietääkö kukaan?
Mie oon 30, mulla on kaks ammattia, mietin jos aloittais ihan uuden alan opinnot, lapsi haaveissa, töitä ei tiedossa.
VastaaPoistaToisaalta en tiedä haluanko edes tehdäkään töitä, varsinkaan jos jossain vaiheessa lapsi(a) tulee. Vaikka olenkin nykyaikainen, niin silti myös tämä kotona olo ja se, että saa siivota asunnon rauhassa sillä aikaa kun mies töissä ja tehdä ruuankin valmiiksi niin että kun mies kotiutuu töistä saa syödä, on ihan mukavaa.
En nyt tiedä auttoiko tämä sua noiden pohdintojesi kanssa, mutta ainakin tiedät ettet ole yksin niiden kanssa :)
Vertaistuki on aina hyvästä :) Kai se vaan on niin,että identiteettikriisit, ja tulevaisuuspelot ei katso ikää
Poista<3 Helposti samaistuttavia ajatuksia. :) Itselläni oli eräänlainen laajempi ikä/aikuistumiskriisi siinä 24-25-vuotiaana ja nyt alkaa onneksi jo helpottaa. :) Varmasti tuo lähestyvä valmistuminen sulla vähän pyörii mielessä ja hämmentää välillä, vaikka on tosi hienoa kuitenkin.
VastaaPoistaKiva tietää, että kaikilla on jossain vaiheessa näitä "kriisejä" .. se pitäis vaan muistaa useammin. Kai se on ihan hyvä välillä pysähtyä miettimään, että minne sitä on menossa, ja kyseenalaistaa oma tapansa elää..en tiiä oliko tuossa lauseessa nyt taas mitään järkee :D Mutta oman elämän arviointia ja suunnittelua tarvitaan, se on kaikki vaan sitä elämänhallintaa. :D
PoistaVoi, miten mä osaankaan nyt samaistua suhun. Tai ainakin tähän tekstiin. Sun kirjoittamasi asiat on pelotelleet mua viimeaikoina paljon, nimittäin itse valmistuin justiinsa elämäni ekaan ammattiin, enkä tiedä onko se se mun "juttuni". Oon 20 vuotias ja juuri herännyt siihen ajatukseen, että mä oon oikeesti nyt "aikuinen", mun pitää etsiä työ ja itsenäistyä. Oon muuttamassa äitini luota ensimmäistä kertaa ja vaikeemman asian tästä tekee se, että muutan toiselle puolelle Suomea - Joensuuhun. Kaupunkiin, josta en tunne ketään. Iik! :D
VastaaPoistaKirjotit tosi hyvin näistä asioista ja vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä. Jään tietysti seurailemaan sun juttuja. <3 Terveisin Jonna, http://not-another-mannequin.blogspot.fi/.
Mukava että tykkäsit tekstistä :) Kyllähän se aikuistuminen pelottaa aina itse kutakin. Itseäni se on pelottanut varmaan viimeiset kymmenen vuotta :D It
Poistasehän asun tällä hetkellä Joensuussa, joten jos joskus kaipaat seraa tai olet yksinäinen niin minuun voi ottaa yhteyttä :D
Mikä sattuma! :D kiva kuulla, kiitoksia :) tosi ystävällistä.
PoistaNo, tiedän vaan millasta se on muuttaa kaupunkiin, josta ei tunne ketään. Itse en tuntenut kun poikaystäväni. Enkä sanoisi että tää minun tuttavapiirini olisi vieläkään kovin suuri täällä. Joensuu on joillekin vähän sisäänpäin lämpiävä paikka.
Poista