Joulukalenteri luukku 1: Joulukuun bujo


Tänä vuonna ajattelin kirjoitella taas joulukalenteria tänne blogiin. Kaikki luukut eivät ole ehkä jouluisia mutta joka päivä jouluun saakka tulee yksi joulukalenteripostaus päivässä. Ensimmäisessä luukussa esittelen teille hieman sitä, millaisia sivuja olen tehnyt bujooni joulukuuksi.



Joulukuussa ajattelin yhdistellä talviteemaa, Frozenia sekä hieman joulua. Yritn tehdä lumihiutaletta kuukauden kansisivulle. Ja siitä tuli lähinnä hyvin persoonallinen sellainen. Seuraavalla sivulla on minikalenteri sekä Frozen- tarra.


Olaf lumiukko kannattelee kuukauden luettujen kirjojen trackeria. Tästä sivusta pidän itse todella paljon. Siihen kirjoittelen sitten niiden kirjojen nimet, jotka saan joulukuussa luettua. Luettujen kirjojen sivu on sellainen, joka toistuu bujossani joka kuussa.


Luettujen kirjojen kanssa samalla aukamalla on tässä kuussa kuukauden to do- lista, Ja Frozenin Elsa toimii koristuksena.



Seuraavalla aukeamalla on toisella puolella suunnittelutilaa tälle joulukalenterille. Toisella sivulla sitten paikka suunnitella joululahjoja läheisille.


Mood Trackeriksi tein lumihiutaletähden. Mielialavärit on vielä valitsematta. :D 



Viikkonäkymät pidin yksinkertaisina. Rajasin päivät hopean väristellä kapealla washiteipillä. Viimeisessä rajatussa laatikossa on aina to do- lista viikolle. Piirtelin roikkuvia jouluvaloja, jotka on tarkoitus myöhemmin vielä värittää.




Joulun kunniaksi tein myös joulubingon. Kuvaa ottaessa puuttui yksi kohta bingosta. Nyt siinä on kohtana "käy joulumarkkinoilla". Tätä sivua koristelin jouluwasheilla, jotka ostin Lidlistä.

Siinä olivatkin ne sivut, jotka tällä hetkellä ovat valmiit. Kuukauden aikana saataan askarrella bujoon vielä lisää sivuja, ja koristuksia. Millaisia joulukuun näkymiä teillä on bujoissanne? Jos sellaisia pidätte. 



Kommentit

  1. Ootpa jaksanut nähdä vaivaa! ♥ Mulla on vieläkin oma bujo aloittamatta.. Värkkejä ja höppeitä, vihko ja opas olis jo valmiina, mutta enhän minä aikaseksi saa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo..olen hurahtanu tohon hommaan ihan täysillä. :D Mut kyllä se välillä menee kausittain. Välillä on hirvee into päällä mutta välillä ei saa aikaseks mitään .

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni