Joulukalenteri luukku 20: Oudohkot joulunajan tapani


Tänään ajattelin kirjoitella teillä muutamasta oudohkosta jouluun liittyvästä tavastani tai muistostani. Kuvituksena hieman kuvia meidän kodin joulukoristuksista. 



1. Joulutortuthan ovat monen suurta jouluherkkua. Itse tykkään siitä voitaikinasta jo raakanakin, ja  joskus minulla on tapana syödä sitä jäisenä pakkasesta (ei, en edes häpeä) :D

2. Tykkään joululahjojen paketoinnista vaikka en edes ole kovin hyvä siinä, ja se on aina aikamoista sähellystä.

3. Yksi lempijoululauluistani on Smurffien biisi Mikä joulu - mikä Boogie. Jammailen kotona usein sen tahtiin ja muistan sanat melkeinpä ulkoa.


4. Olen esittänyt aikoinani joulupukkia lapsille tarkoitetussa jouluiltamassa. Oli silloin 15-vuotias, ja luulenpa että minun pituudellani ja äänelläni (edes "möreämmäksi" muunnetulla) tuskin on ketään huijattu.

5. Kun olin pieni, isäni kävi joulupukkeilemassa sukulaistensa luona. Kun näin hänen valmistautuvan puuhaan kysyin, miten isä voi olla pukkina kun ei ole oikea. Silloin porukat kertoi minulle, että joulupukilla on tietenkin apureita, jotka hoitavat tämän hommia, koska eihän pukki nyt kaikkialle ehdi. Ihan uskottava selitys minusta.

6. Yksi tärkeähköistä perinteistä minulle joulun alla on seuraavan videon katsominen. Olen tainnut jakaa sen ennenkin blogissani mutta se ansaitsee maininnan joka vuosi ;)


Listasta tuli lyhyehkö. Anteeksi siitä. On vähän hommaa tässä (tätä kirjoittamalla välttelen siivousta :D). Menen tästä ehkä tekemään keksitaikinaa huomiselle.  Tomorrow  I am gonna bake them to Golden Brown ;)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni