Laiska sunnuntai

Tänään on ollut aika perinteinen sunnuntai. Olen tehnyt sunnuntai asioita, jos niin voi sanoa. Heräsin aamulla yhdeksältä, ja laitoin heti pyykit pyörimään.


Tämän tehtävän suoritettuani menin tietokoneelle, ja kirjoittelin postauksen eilisistä etukäteissynttäreistä. Sen jälkeen katsoin Netflixistä vähän yhtä komedia sarjaa, joka on Suomessa pyörinyt televisiossa nimellä Kolme miestä ja tyttö. Telkkarista en sitä ole koskaan katsonut mutta nyt kun sitä oli ilmestynyt 24 jaksoa netflixiin, päätin kokeilla sen katsomista. Ja rakastuin. Ihan mahtava, ja älyttömän hauska sarja. : D


Aamupalalla, ja sarjaa katsoessa vierähti useampi tovi. Sen jälkeen haahuilin, ja lueskelin toisten rustaamia blogeja ;) Aika sunnuntaikauraa niin sanotusti. Mikäs sen mukavampaa kuin lueskella blogeja, ja nauttia rauhallisesta aamusta näin sunnuntaina. Pyykitkin siinä pyörivät, ja alkoi olla aika niiden ripustukselle. Ripustusmusiikkina toimi youtubekanava, jossa oli MIKA:n musiikkia.


Kyseisen operaation jälkeen oli aika potkia Timo ylös aamupäivä uniltaan, ja suuntasimme lenkille. Otin myös kuvia lenkin varrelta, kun oli niin kaunis ja aurinkoinen syyspäivä <3 Aloitimme lenkkimme yliopiston takana olevalta metsätieltä. Kuvasin tällä pätkällä muun muassa rähjäiset lenkkikenkäni. (haaveilen uusista kiiltävistä sporttikengistä, mutta aina kaikki vaateostokset suuntautuvat silti muualle. Otin pari kuvaa myös metsätieltä,  ja polulta jota pitkin taapersimme.




Jäähallin kohdilta jatkoimme matkaa kohti Linnunlahtea, ja siitäkin ohi aina Jokiasemalle asti. Siellä oli veneitä. Päätin kuvata niitäkin. Tässä vaiheessa Timo vaikutti hieman kärsivältä, kun halusin vähän väliä pysähtyä kuvaamaan. : D Kamera oli nimittäin hänen repussaan.


Raukka joutui kärvistelemään vielä enemmän, kun pyysin häntä ottamaan kuvan myös minusta. Vähän erilainen asukuva kuin yleensä: Ei niin kauhean tyylikäs, tai huolella valittu asu. : D Vaan eipä kai sitä kukaan lenkille mitenkään ihmeellisesti pukeudu. : D Tuossa vaiheessa matkaa toivoin kyllä jo, että en olisi ottanut sukkahousuja shortsien alle. Luulin syysauringon olevan petollinen, enkä ottanut huomioon sitä, että nyt on ollut älyttömän lämmin syksy.


Lopulta pääsimme jatkamaan matkaamme varmaan muutaman sata metriä ennen kuin bongasin lisää kuvattaa. En lintuja kuitenkaan. Lähinnä sieniä. On ne vaan nättejä nuo kärpässienet vaikka myrkyllisiä ovatkin. :D



Matka jokea pitkin jatkui, ja pitihän sitä vettäkin kuvata. Maisemakuvia siis lisää. : D Tukkejakin kuvasin uiskentelemassa. Niihin piti oikein zoomata, kun olivat niin kaukana.



Tukkien kuvaaminen oli viimeinen kuva lenkiltämme. Ohjauduimme lopulta Citymarkettiin, josta Timo meni ostamaan aineksia johonkin, mistä tulee huomenna minulle synttäriyllätys. Jotain syötävää juttua siis sen varsinaisen ja aidon syntymäpäivän kunniaksi, joka on huomenna. Keskustan läpi tuli käveltyä sitten kotiin. Kyllä, kehtaan näyttäytyä myös keskustassa ilman meikkiä, ja oudoissa vaatteissa ;)

Kotona lueskelin blogeja, ja söin eilisiä tähteitä. Join myös pari isoa lasillista vettä. Samalla Timo katsoi koripalloa telkkarista. Ei ole minun juttuni se. Ei ollenkaan. Tämän jälkeen alkoi väsyttää niin, että piti mennä Nullen kanssa päiväunille.


No, oli siellä muitakin nalleja. :D Ja huomioikaa halimuumit! Lempi tyynyliinani! Eikö olekin ihana? ;) Päiväunilla vierähtikin pari tuntia, ja heräsin tuossa seitsemältä. Aurinko oli ehtinyt jo kadota, joten en ole viitsinyt enää tätä iltaa kuvailla. En ole kyllä tehnyt mitään ihmeellistä edes. Piti opiskella mutta en ole jaksanut. Söin äsken vähän iltapalaa, ja katselin taas netflixiä. Nyt olen viimeisen puoli tuntia ainakin kirjoitellut tätä postausta. Tai ainakin 20 minuuttia. 

Sellainen sunnuntai täällä. Eiköhän tämmöisen lepopäivän jälkeen jaksa ensiviikon opiskella. Oletteko te viettäneet laiskaa vai ahkeraa sunnuntaita?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni